Satumetsän keväästä kohti kesälaitumia

6.5.2009



Voimistelun toimintakausi huipentuu 17.5. klo 15 ja 17.30 Haukiputaalla Teatterikuopalla järjestettäviin kevätnäytöksiin, joiden teemana tänä vuonna on ”Satumetsän kevät”. Näytöksissä esiintyvät kaikki lasten ja nuorten harraste- ja kilparyhmät.

Tapahtuman tarkoituksena on esittää vanhemmille, isovanhemmille ja kaikille muillekin kiinnostuneille kauden aikana opittuja taitoja ja harjoiteltuja ohjelmia sekä kerätä varoja voimistelujaoston toimintaan.

Kauden aikana kaikkein pienimmät ovat kokeneet liikunnan riemua yhdessä vanhempiensa kanssa Aikuinen-lapsi –jumpassa. Vähän isommat Nuppuset ja Kukkaset ovat harjoitelleet voimistelun perusteita Svoli Jumppakoulun periaatteiden mukaisesti.

Pääpaino KTU:n voimistelutoiminnassa on joukkuevoimistelun kilpailutoiminnalla. Joukkueet osallistuvat vuosittain sekä Suomen Voimisteluliiton (Svolin) että Työväen Urheiluliiton (TUL:n) kilpailuihin. Jaoston toimintaidea on tarjota kaikissa ikäsarjoissa voimistelumahdollisuutta niin harraste- kuin myös SM-sarjoissa. Harrasteryhmissä kilpailuihin osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista. Harrasteryhmiä on tällä kaudella neljä(Orvokit, Orkideat, Cassandra ja Tsinnia) ja kilpajoukkueita neljä (Liljat, Silene, Pionit ja Freesiat). Edellä mainituista Cassandra ja Freesiat saavuttivat mitalisijat viime syksyn TUL:n joukkuevoimistelun mestaruuskisoissa. Voimistelun lisäksi seuran tuntitarjonnassa on MixDance –tanssitunti 13-16 –vuotiaille tytöille.

Seuran vahvuus on oman seuran kasvattamat valmentajat. Kaikki valmentajat ovat aloittaneet pikkutyttönä joukkuevoimisteluharrastuksen seurassa ja jatkaneet valmentajana, kun ikää on tullut vähintään 16 vuotta. Jokaiseen joukkueeseen on jaettu sekä nuoria että kokeneita valmentajia. Näin uudet valmentajat saavat oman seuran järjestämää koulutusta koko ajan. Lisäksi valmentajia ja ohjaajia on kannustettu Svolin koulutusjärjestelmän mukaiseen kouluttautumiseen.

Näytöksen jälkeen suuri osa voimistelijoista kirmaa kesälaitumille. Osalla on kuitenkin vielä edessä harjoituksia ja seuran järjestämä leiri kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kesäkuun 12. päivä suuri joukko voimisteluväkeä matkustaa Tampereelle TULe2009-tapahtumaan, jossa seuran jumppareita osallistuu Leikkipuisto, Lomalaiset, Give me five ja Sinisen taivaan alla –kenttäohjelmiin sekä ryhmätanssikilpailuun.

Tunnustusta laadukkaasta nuorisotyöstä

Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ja Nuori Suomi ovat myöntäneet Kellon Työväen Urheilijoiden voimistelulle Nuori Suomi Sinetin tunnustuksena laadukkaasta nuorisotyöstä. Sinetti tullaan luovuttamaan 17.5. klo 15 alkavassa Kevätnäytöksessä.

Tervetuloa seuraamaan elämyksellisiä voimistelu- ja tanssiesityksiä sekä juhlistamaan Sinetin saantia kanssamme!

Kellon Työväen Urheilijat/voimistelujaosto

Liitteet