Esivalmennus Kukkaset

Esivalmennus Kukkaset on joukkuevoimistelun esivalmennusryhmä 2018-2019 syntyneille.

Kukkaset on jaettu kevätkaudella 2026 kahteen joukkueeseen: Kukkaset Taitoon ja Kukkaset Talentiin.

Joukkueissa harjoitellaan liikunnan ja voimistelun perustaitoja kaksi kertaa viikossa lapsilähtöisesti leikkien ja monipuolisen liikkumisen kautta. Joukkueissa harjoitellaan taitoja kohti joukkuevoimistelun kilpailuja ja opetellaan ryhmässä toimimista sekä ennen kaikkea liikutaan iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Joukkueet esiintyvät seuran tapahtumissa ja osallistuvat lähialueen Stara-tapahtumaan joukkuevoimisteluohjelmalla. Tämän vuoksi joukkueiden voimistelijoilta edellytetään sitoutumista harjoitteluun.


Joukkueet ovat kevätkauden 2026 osalta täynnä.

Vastuuvalmentaja

Jenni Krankka

jenni.krankka@ktu.fi

 

Valmentajat

Aada Roininen

Helmi Soininen


Apuvalmentajat

Nea Meriläinen 

Ilona Krankka

Tuuli Kauppinen

 

Joukkueenjohtajat

Annina Markus (Kukkaset Taito)

Essi Lumimäki (Kukkaset Talent)

Toimimme Voimisteluliiton Laadukkaan lasten voimistelun ohjeiden mukaan. Laadukas lasten voimistelu on lapsilähtöistä ja tavoitteellista toimintaa, jossa jokaiselle on mahdollisuus kokea turvallisesti liikunnan riemua ja yhdessä tekemistä. Toiminta on vastuullista ja huomioi lapsen oikeudet. Katso video alta.